Hepuli

Lokilla on nyt ekaa kertaa AAMUhepuli. Iltahepulithan ovat ihan tuttu juttu jokaikiseltä illalta, mitä poitsu on täällä meillä viettänyt. Loki juoksee tuhatta ja sataa eteisen, keittiön ja mun makuuhuoneen väliä, joskus lelu suussa ja joskus ei. Välillä vauhti on niin hurja, että pentu keikahtaa pyllylleen/kyljelleen/niskoilleen... kun kierrokset käyvät niin taivaissa, olen ottanut taktiikaksi sylissä rauhoittamisen. Se toimii niin hyvin, että ihan puistattaa. Kaiken tyyppiset eristämiset ja huomioimattomuudet on kokeiltu, eikä Loki ole niistä oikein moksiskaan. Sylissä rauhoittelun jälkeen poitsu "ravistelee stressin pois" ja alkaa yleensä koisia. :) Hepulit ovat varmasti ihan normaali osa pennun kasvua ja kehitystä, mutta kyllä välillä silti mietityttää, että mikä kumma tota penskaa vaivaa...:D

Tässä vähän esimerkkiä siitä, miltä hepulit yleensä näyttävät:

Tänään on mulla myös viimeinen työpäivä nimeltä mainitsemattomassa huvipuistossa. HALLELUJA!! Loki on siis taas yksin kotona lähes 7 tuntia...:/ Voitte uskoa, etten mielelläni jätä sitä yksin, mutta tämä on nyt viimeinen kerta piiiiiitkään aikaan, kun se joutuu olemaan noin kauan itsekseen. Onneksi kämppikseni on iltaseitsemään asti kotosalla, ja varmaan välillä käväisee tsekkaamassa, mitä pennulle kuuluu. Töissä olen ihan hermoraunio ja vilkuilen jatkuvasti kännykkää, josko vaikka kämppis laittaisi viestiä, että nyt on helvetti irti...:D

Huomenna sitten tapahtuu jotain hyvin jännittävää. Nimittäin matkaamme ensimmäistä kertaa junalla Jyväskylään vanhempieni luokse, ja tulemme takaisin vasta maanantaina. Aprikoin pitkään, että onko liian aikaista tehdä niin pitkää matkaa (3h) ja mahtaako pentu mennä ihan sekaisin, kun pääsee/joutuu uuteen ympäristöön. Mutta sitten ajattelin, että parempi totuttaa aikaisin, sillä tulemme matkustamaan junalla melko paljon tulevaisuudessa. "Mummolankin" olisi hyvä tulla tutuksi. Vanhempani odottavat tietysti myös innolla, että pääsevät vielä näkemään Lokin, kun se on "pieni" (vai onko 8kg enää pieni...:D). Eniten odotan sitä, että pystyn pitämään Lokia ekaa kertaa irti ulkona, koska meillä on aidattu takapiha. JEEEEEEE!! Viimein penska saa purkaa energiaa laillisesti riehumalla, ja samalla voimme vähän harjoitella luoksetuloa. Oi autuutta! :D Tähän asti on turhauttanut suuresti, kun joka puolella sanotaan, että pennun olisi hyvä olla irti ulkona plaaplaa, mutta toisaalta laki sanoo, että vain omalla pihalla ja koirapuistossa saa pitää irti (ja koirapuistoon en kyllä vie ennen rokotuksia). Sitä paitsi asutaan kyllä sen verta vilkkaalla paikalla, etten todellakaan uskalla päästää irti pihassa taikka edes tuolla metässä. :/ No jahka rokotukset saadaan, niin Loki pääsee riehumaan koirapuistoon vaikka joka päivä jos siltä tuntuu. :D

Hyvä että herra jaksaa olla paikoillaan edes sen viisi sekuntia päivässä, että saa joskus napsaistua kuvankin...

Useimmiten kamera on kuitenkin niin vastustamattoman näköinen (ja varsinkin se ranneremmi!), että kuvat tuppaavat näyttämään tältä. :D

Stressi potenssiin kymmenen!!

Ahdistaa, kun tämä viikko on vielä ihan täynnä kaiken maailman SÄÄTÄMISTÄ. Miksi ihmeessä lupasin olla töissä elokuun loppuun asti? Miksi lupauduin ryhtyä tuutoriksi? Miksi ostin lipun Lady Gagan keikalle? :/ Tänään jouduin lähtemään tuutorointihommiin aamusta, Loki jäi pariksi tunniksi yksin. En edes määränpäähäni ehtinyt, kun kämppikseni laittoi tekstiviestin. Oli se mieltä ylentävää lukea, että pentu oli murtautunut olohuoneeseen ja kakannut kahdesti sekä tietty pissinyt. =_= Kuulemma näin pienet pennut ei vielä osoita mieltään ulostamalla, mutta rohkenen olla eri mieltä. Just oltiin lenkiltä tultu ja sielläkin oli kaikki tavara tullut. En tajua.

Tänään on myös toiseksi viimeinen työpäivä. Olen kolme viikkoa yrittänyt saada tätä vuoroa pois, mutta ei ole kellekään kelvannut. Hemmetin nimeltä mainitsematon huvipuisto... matkoineen päivineen vuoroon vierähtää seitsemisen tuntia, sillä pyörästäkin on kumi puhjennut. Onneksi, ONNEKSI minulla on ihana kaveri, joka tulee vahtimaan Lokia neljästä yhdeksään, eli melkein koko siksi ajaksi, kun olen poissa. Pelastus!! Toivottavasti tämä jälkimmäinen yksinolo sujuisi vähän paremmin... radio jää päälle, Loki saa puuhalelun (Kongissa lihapullaa) ja leikittiinpä tuossa pitkä tovi naminpiilotustakin, joka aika hyvin imee mehut poitsusta koko loppupäiväksi. :D Ja Loki on siinä jo ihan verrattoman hyvä! Se on niin suloinen, kun se innoissaan nuuhkii ympäri huonetta lihapullapalojen perässä... joskus vielä otan videotakin siitä. :)

Huomenna lisäsäätämistä aiheuttaa Lady Gagan keikka ja torstaina vielä mahdollisesti yksi työpäivä... sitten kaikki helpottaa, ja päiviin tulee rutiinia, eikä mun tarvitse olla niin paljon ja pitkiä aikoja poissa. Viikonloppuna mahdollisesti vanhempani tulevat kylään tai mennään koko porukalla mökille maalle. :) Sitä odotellessa...

(Mahtaakohan tuommoinen raju hikka olla normaalia pennulla? Tuntuu että tapahtuu aina leikin jälkeen...:S)

Voi elämän kevät...

Olipa pakko tulla vielä tekemään näin pian, kun oli niin mieltä ylentävä pissitys äsken. Normaali rundi tehtiin pihan poikki ja sitten kaksi naapurin rouvaa tuli silittelemään Lokia, joka antoi heti valloittavat pusut. Rouvat kehuivat poitsun ulkonäön (ja erityisesti kieltämättä hypnoottiset silmät) maasta taivaisiin. Huvittavaa kuitenkin oli, että rouvat sanoivat aina katsovansa ikkunasta, kun menemme lenkille (tästä lähin voisin laittaa sitten vähän fiksumpaakin vaatetta päälle ja varoa sekoilemasta ihan niin paljon...:D). JA! Kuulemma koko naapurusto puhuu tästä koirasta. On täällä ilmeisesti puheenaiheista puutetta, jos yksi koiranpentu riittää juoruakkojen kohteeksi...:D Mutta ainakaan kovin moni ei varmaan sitten valita meteliä ja muuta mahdollista häiriötä, kun kerta niin pidetty sydänkäpynen on kyseessä...;)

Pihassa oli myös lapsia - ylläri ylläri - Lokin tähän asti suurimpia vihollisia (tai siis lähinnä pelkää niitä, koska lähestyvät yleensä kiljuen ja juosten). Nämä lapset kuitenkin kysyivät nätisti, saavatko silittää, ja niinpä silittelivät ja Loki tykkäsi. :) Pahaiset pojat kuitenkin ryntäsivät viereisestä ovesta pamauttelemaan tyhjiä pillimehupurkkeja, mistä lähti ihan kamala ääni... ehdin jo rääkäistä, että lopettakaa nyt ihmeessä, mutta Loki ei korvaansakaan lotkauttanut. :D Ilmeisesti ei ole mikään ihan paukkuarka tapaus.

Herra sai myös ensimmäisen luunsa. Mietitytti vähän, että onko turvallista antaa ja meneekö vatsa sekaisin, joten pureskella sai vain vajaan tunnin. Ei mennyt vatsa sekaisin. :)

Poitsu oli aika huvittava ärhennellessään uudelle "tunkeutujalle"...:

Tästä se alkaa...

Loki on ollut huushollissa nyt viikon, ja vasta nyt sain aikaiseksi aloittaa kirjoittelun tänne. Eipä ole paljon ollut aikaa tietokoneelle ja internetille menneen viikon aikana! Tarkoitus olisi kuitenkin pitää jonkinlaista päiväkirjaa siitä, miten ensimmäinen oma koira hoidetaan ja kasvatetaan Helsingin lähiössä opiskelurahoilla ja -aikataululla. Minulle on aina sanottu, että se on mahdotonta, mutta uskon, että riittävällä määrätietoisuudella ja organisoinnilla se on erittäinkin mahdollista. :) Ja nyt kun koira on hankittukin jo, sen on vähän pakko ollakin... toivottavasti nämä tekstit toimisivat edes jonkinlaisena vertaistukena ihmisille, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani.

Aloitetaanpa ihan alusta. Olen 21-vuotias luokanopettajaopiskelija Helsingistä, ja olen halunnut koiraa niin kauan, kuin olen tiennyt, että niitä on olemassa. Perheeni on kuitenkin aina ollut melko allerginen ja astmaattinen, joten koiran hankinta ei ole tullut kyseeseen. Nyt asun kuitenkin omillani kämppiksen kanssa 70 neliön kolmiossa, joten koiran ostaminen tuli viimein mahdolliseksi.

Vaikka aina olen leikitellyt ajatuksella, määrätietoisen suunnittelun aloitin toukokuussa, eli n. 3 kuukautta sitten. Rodun valinta oli kova paikka, sillä rotuja on niin mahdottoman paljon, ja kaikki ovat ihania... otin asioista paljon selvää ja kävin parissa koiranäyttelyssäkin tutustumassa eri rotuihin, ja viimein päädyin australianpaimenkoiraan. Tämä siksi, että toivoin itselleni aktiivista ja iloista harrastuskoiraa, joka olisi kuitenkin melko helppo kouluttaa. Loppujen lopuksi koirat ovat kuitenkin aina yksilöitä, mutta aussien rodunkuvaus iski minuun jostain syystä koviten. :) Sitten otinkin yhteyttä kasvattajiin, toiveissani saada pentu joskus syksystä. Yhden valeraskauksen ja monen yhteydenoton jälkeen tajusinkin odottavani pentua jo elokuuksi! Hupsis! Jännitys tiivistyi ja kirjoja luettiin oikein urakalla, ja hyvin nopeasti tajusin jo olevani kasvattajan luona tapittamassa kuutta suloista, neliviikkoista koiranpentua. Kaikki niistä olivat iloisia ja sosiaalisia, mutta eritoten yksi pisti silmääni. Kun muut nukahtivat, se taisteli vielä pysyäkseen hereillä, änki syliin ja leikki muita tarmokkaammin.

Ja olihan se poitsu suloinen kuin mikä, sinisine silmineen ja valloittavine luonteineen...:)

Pentuja oli yhteensä kuusi, viisi poikaa ja yksi tyttö...

Vaikka tiesin, että kasvattaja valitsisi minulle sopivimman pennun luonteen perusteella, pidin kovasti peukkuja, että tämä poika päätyisi luokseni...

...ja niinhän siinä kävi! :) Pian olimme jo äitini kanssa huristelemassa pentu jalkatilassa kohti Helsinkiä. Matkalla jo huomattiin, kuinka reipas pentu oli matkaan tarttunut, sillä matka meni lähinnä nukkuessa, ja pissatkin tuli vasta perillä kerrostalon pihassa. Poika oli 8-viikkoinen meille tullessaan ja olihan sitä kokoa tullut aika lailla, ja siniset silmätkin olivat jo hiljalleen muuttumassa ruskeiksi.

Pentu oli reipas ja iloinen, ja tutki talon pihaa häntä heiluen ja nokka maata kohti. Kasvattaja varoitti, että hihnaan ja pantaan tottuminen veisi aikansa, mutta poitsu ei huomannut niitä ollenkaan, vaan mennä porhalsi uteliaana ympäriinsä. :) Loki valloitti heti naapuruston suloisuudellaan, eikä yhtäkään pissalenkkiä käydä niin, etteikö joku ryntäisi ihastelemaan ja silittelemään... tämä on toki Lokin mielestä ihanaa, koska ihmiset ovat niin valtavan mielenkiintoisia.

Nyt viikon aikana onkin ehditty jo kokea aika monta koiranomistajan iloa ja surua. Välillä on naurettu ja itketty, mutta paljon olen saanut tukea muilta koiranomistajilta ja tietysti kasvattajalta. Ihan muutamia selkkauksia mainitakseni - maamehiläispesään on astuttu, omassa kakassa on telmitty, ensimmäinen punkki on löydetty ja poistettu (mikä omistajassa aiheutti lievän paranoian ja nyt tarkistankin turkin huolella lähes joka ulkoilun jälkeen...), pissassa on maattu, kaikkea sopimatonta on yritetty syödä, jokailtaiset hepulit välillä naurattavat ja välillä itkettävät, yksinolo alkaa jo luonnistua, pölynimuri ei enää pelota...:) Kokoajan kuitenkin usko vahvistuu, minusta on tähän! Lokia parempaa ja fiksumpaa koiravauvaa en olisi osannut toivoa, ja poitsu tuottaakin olemassaolollaan suurta onnea joka päivä. :)