Sivut

lauantai 15. joulukuuta 2012

Pikkuhiljaa normaaleihin kuvioihin

No niin, Loki on jo parantunut kennelyskästä, ja pikkuhiljaa ollaan palailemassa normaalirutiineihin. Liikuntakielto päättyi jo tiistaina, joten ollaan päästy oikein kunnolla viimein nauttimaan lumesta. :--) Tai ainakin koira nauttii, itseäni ei aina kiinnostaisi kahlata polvia myöten hangessa, mutta mitäpä mä en tuon penskan eteen tekisi. Jokaisen pidemmän lenkin jälkeen odotteleekin lämmin suihkuttelu, sillä Lokin housukarvoihin muodostuu aina ihan mielettömän kokoisia lumipaakkuja. 

Liikuntakiellon aikana oli hieman ongelmia remmikäytöksessä, kun täynnä purkamatonta energiaa oleva pentu veti ja kiskoi ja olisi halunnut moikkailla jokaista vastaantulijaa. Treenaamisesta ei ollut mitään hyötyä, kun fyysistä energiaa oli niin paljon. Nyt onneksi jo muutaman päivän normilenkkeilytyksen jälkeen Loki on taas ihana nätisti käyttäytyvä itsensä. :--) Ohitukset sujuvat taas hienosti, eikä Lokilla ole mitään hinkua vetää. Se tepastelee nätisti vierellä ihan rauhassa, jes! Toisia koiria saadaan tavata vasta maanantaina, joten hetki vielä pitää elellä erakkoelämää. Loki varmaan repeää onnesta päästessään ekaa kertaa puistoon pitkästä aikaa...

Laitetaanpas nyt sitten kuvia eiliseltä metsälenkiltä:










keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Sormia opetellaan!

Aikaisemmin tänään täällä puhuinkin siitä, että laittaisin vielä videota tänne, missä Loki opettelee sormien nimiä... tässä se on, jihuu! Vähän huonosti näkyy tuossa videossa, kun piti laittaa kamera tuolille kuvaamaan, mutta hienosti se noita tunnistelee. Ei ole sairasloma hukkaan mennyt!


Vauvelilla kennelyskä

Jep, eläinlääkärillä käytiin eilen aamulla, ja kennelyskähän se minun pienoistani kiusaa. Antibiootit saatiin sekä käskyn levätä pari viikkoa, vain pakolliset pissitykset saa hoitaa. Eli vähän meni joulukuun suunnitelmat uusiksi... Mutta ei voi mitään, joskus jokainen sairastaa. Loki on kuitenkin jo suht oireeton ja energiaa on melkoisesti, joten aivojumppaa on nyt pitänyt tarjota oikein olan takaa. Opetin pennun mm. tunnistamaan kaikki sormet nimeltä. :D Eihä se kovin hyödyllistä ole, mutta show-arvo on suuri! Voin joskus myöhemmin laittaa tänne videon siitä. On se fiksu kaveri.

Suurimman osan ajasta Loki kuitenkin vetää lonkkaa ja lepäilee, hyvä vaan:



maanantai 3. joulukuuta 2012

Koiranpoika sairastaa...

Onpahan ollut taas menoa ja meininkiä, eikä aina ihan niin hyvässä! Kaikkea kivaa on kyllä lähiaikoina tehty, tavattu koirakamuja ja treenattu ahkerasti. Nyt on kuitenkin kaikki hetken aikaa paussilla, sillä Loki sairastaa.

Perjantaina alkoi jo aamusta Loki yskiä, sai sellaisia yskänkohtauksia aina harvakseltaan, jolloin kröhi ja kakoi. Muuten oli ihan ok, ei ollut kuumetta, ruokahalu oli säilynyt ja joi normaalisti, leikki ja oli pirteä. Soitin kuitenkin eläinlääkärille, joka käski vain tarkkailla viikonlopun yli ja soitella maanantaina uudestaan, mikäli oireet jatkuisivat tai menisivät huonompaan suuntaan. Koiraa ei saa rasittaa, pakolliset pissalenkit vain. Mä nyt sitten oletin, että kyseessä on kennelyskä, kunnes viimeyönä alkoi tapahtua kummia...

Sunnuntaina Lokilla meni vatsa löysälle, siis ihan ripulia tuli. Sitten viimeyönä poitsu läväytti lastinsa ympäri keittiötä, joten minähän sitten neljältä yöllä konttasin siivoilemassa... Aamulla sitten aikaisin Loki alkoi oksentaa, kolme kertaa oksensi ja viimeisellä kerralla ulos tuli jotain hyvin hämmentävää. Iso möykky jotain kankaista, seassa oli myös muovia ja ohutta teräslankaa... Hmm... Oksentelu kuitenkin loppui siihen, eikä Loki ole sen jälkeen yskinytkään. Kyse ei siis ole kennelyskästä? Siinähän yskä kestää pari viikkoa, ei se voi neljässä päivässä parantua. Soitin taas eläinlääkärille, joka yhtyi arveluihini, ja oli myös sitä mieltä, että vierasesine tämän kaiken oli aiheuttanut. Noh, vierasesinekin löytyi sitten puhelun jälkeen... Poika oli pistellyt menemään palan omaa torkkupeittoaan sekä pitkän pätkän sähköjohtoa! Onneksi johto oli sentään ollut irti seinästä. Noh, olin sinänsä tyytyväinen, koska ilmeisesti kyse ei olekaan kennelyskästä, vaan pelkkä vierasesine oli saanut koiran yskimään ja voimaan pahoin.

Kaikki sujuikin tässä alkupäivän oikein mainiosti, koira oli pirteä, söi, joi, leikki. Ei enää yskinyt, ei oksennellut, ja kakkaakin alkoi tulla harvemmin ja kiinteämmässä muodossa. MUTTA... nyt on sitten taas uutta oiretta pukannut. Nyt Loki nimittäin aivastelee ja nenä vuotaa. Äh!!! Mitä kummaa tämä nyt oikein on? :/ Huomenna mennään kyllä eläinlääkäriin, jotta saan mielenrauhan ja kenties tietämystäkin siitä, mikä tuota koiraparkaa oikeasti vaivaa. Oon silti sitä mieltä, ettei se varmaan kennelyskää ole, koska tosiaan yskävaiheen pitäisi kestää paljon kauemmin.