Sivut

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kisasähläämistä

Huh, olipahan taas yksi kokemus lisää! Tänään oli nimittäin sekä mun että Lokin ensimmäiset agilityn möllikisat. :)

Lokilla on ollut jonkin sortin kevätväsymystä tässä viimeaikoina, joten se oli jo aamulla ihan poikki, kun piti kävellä bussipysäkille. Bussissa se jatkoi sikeitä yöuniaan. Hallilla poikaan tulikin sitten vähän elämää taas, kun siellä oli lähemmäs kolmekymmentä koiraa ja pari kivaa tuttua kaveriakin. Osallistujia oli yhteensä 28, ja meidän vuoro oli vasta 26, eli aivan loppupäässä. Siihen jäi siis hyvin aikaa käydä vähän ulkona haistelemassa paikkoja ja rauhoittumassa. Ekat pari minuuttia Loki oli innoissaan tekemässä tuttavuutta kaikkiin ja hieman hämillään siitä koiramäärästä, mutta pian se jo rauhoittuikin, ja päästiin odottelemaan sisäpuolelle. Radalla oli pari putkea, aitoja ja pikku A. Radan sai suorittaa kaksi kertaa, ja parempi suoritus otettiin huomioon.

Ihan hyvä, että meidän vuoro oli vasta loppupäässä, koska pääsin katsomaan vähän mallia meitä edeltävistä koirakoista. :) Osa veti todella rutiininomaisesti ja hienosti, ei voinut kuin ihastella! Mutta onneksi ei oltu ainoat sählärit - suurimmalla osalla rata meni hylsyksi, ja onneksi siis kuitenkin kaikilla oli hauskaa ja asiaan suhtauduttiin rennosti. Paikalla kun kuitenkin oli pääasiassa pentuja ja kokemattomia koirakoita.

Mua jännitti ihan suhteettoman paljon - kun otin Lokilta pantaa pois, niin kädet ihan tärisi. Lokin oli vähän hankalaa keskittyä, koska se oli odotellut jo niin kauan kauhean hälinän keskellä, niin se oli jo vähän väsynyt. Lisäksi sitä hämmensi hieman, että aitojen rimat oli maassa. Niitäkin pitää varmaan siis treenailla aina välillä. Mä en myöskään ole ohjaamisessa ihan mikään paras mahdollinen, välillä meni ihan säheltämiseksi mun toiminta.

Pyysin treeniryhmässäni olevaa naista videoimaan kamerallani meidän molemmat suorituskerrat, mikä oli tosi hyvä idea - videoista näkee todella selkeästi, mitä tein väärin.


Kuten videosta näkyy, Lokin mielestä putki on hurjan kiva, aidat on ihan tylsiä ja ikkunashoppailu olis kauheen hauskaa. :D Eli radan alku- ja loppupuoli meni vähän kehnosti. Ekan putken jälkeen mun ohjauseleet oli... noh, olemattomat, eikä Loki tajunnut siksi mennä seuraavaa aitaa. Kun yritin korjata, osoitti mun käsi näköjään putken suuntaan, joten Loki ampaisi sinne. :D Hahhaa, olen pöljä. Saatiin pikku A:lta kuitenkin kontakti, vaikka se nyt menikin vähän tolleen hassusti. Muuten rata menikin mun mielestä ihan kivasti, ellei lasketa tosiaan tuota nameista haaveilua ennen vikaa estettä.


Toinen rata meni ehkä vähän paremmin, tosin siinä tuotti ongelmia toisen putken jälkeiset aidat. Tämä oli ihan kokonaan ja täysin mun syytä. Jäin ton tokan putken aikana jostain syystä (???) jotain haaveilemaan, ja vaihdoin puolta AIVAN liian myöhään, joten Loki tietty väisti. Jälkeinen aita meni siinä sitten samassa, koska en ehtinyt koota itseäni (XD) ennen sitä, joten ohjaus jäi vähän loistamaan poissaolollaan. Mutta muutenhan tuo meni ihan kivasti, eikö? Jos olisin vaihtanut puolta putken aikana ajoissa, olis varmaan tullu virheetön suoritus. No tänhän takia näitä harjoitellaan, virheistä oppii. :)

Oon kuitenkin hurjan tyytväinen noista putkista, koska ihan vähän aikaa sitten vielä Loki kielsi käytännössä aina putkilla, nyt se menee ne tosi hyvin. Ja jälkimmäisen radan pikku A:n kontakti!!! <3 Siinä sai palkita kylläkin, mutta siitä huolimatta suurimmalla osalla kisan koirista tuli juurikin kontaktista virhe. Hyvin on meille väännetty kontakteja treeneissä, ne kyllä sujuu! Meidän agiohjaaja oli paikalla tuolla ja kehaisikin meitä hyvästä kontaktista, jipii!

Oon kaiken kaikkiaan siis ihan tyytyväinen. Meni meillä paremmin kuin monilla Lokia vanhemmilla ja meitä kokeneemmilla koirilla. Loki oli pentujen parhaimmistoa, sijoittuneet oli kaikki aikuisia koiria. Ja huomenna on agitreenit, joten päästään treenailemaan asioita, jotka tuolla nyt tuottivat vaikeuksia. Eli OHJAUSTA. ;) Ihan nolottaa katsoa noita videoita, miten ihmeessä toi koira tonkaan vertaa tajuaa mitä pitää tehdä, kun mä vaan pönötän kädet missä sattuu suurimman osan ajasta? :D Noh, treeniä treeniä. Ja seuraavat kisat on sitten kolmen viikon päästä. Sitten näkee, ollaanko yhtään kehitytty...

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Melkoinen piski!

Ai että, tätä mä olinkin ehtinyt jo kaivata! Mikä voittaisikaan metsälenkin kaatosateessa, jäällä liukastelemisen ja sohjossa kompastelemisen? :) Ihanaa on myös kotiin tullessa olla läpimärkä, ja koirakin vaan valuu vettä lattioille. Ah. Kevät on saapunut. Mutta on tuossa kelissä yksi hyvä puoli - metsäpoluilla ei normaalista poiketen tullut ristin sieluakaan vastaan. Viikko sitten laskin vastaan tulleiden maastopyöräilijöiden määräksi 12(!), tänään ei tullut yhtäkään. Maastopyöräilijät on vähän kinkkistä porukkaa, kun ne tulevat niin hiljaa ja kuitenkin hirveän kovaa vauhtia, että mun sydän pysähtyy säikähdyksestä joka ikinen kerta. Nyt niitä on ollut niin paljon liikkeellä, etten ole juuri Lokia vapaana uskaltanut pitääkään muuta kuin koirapuistoissa, paitsi nyt sitten tänään.

Pääsiäisen vietimme yllätys yllätys Jyväskylässä. Erityisesti Loki nautti saadessaan meidän syömän lampaan jämät:



Ai että oli hyvää! :D

Ehdittiin myös kokea jännittävä vuorokausi, kun eräs kultainennoutaja tuli meille hoitoon. Sen oli alunperin tarkoitus olla meillä pidempään, pari kuukautta jopa, mutta valitettavasti tytölle taisi olla liian kova paikka jäädä yksin vieraassa paikassa, mikä ilmeni sitten jatkuvana haukkumisena. :/ Muuten oli kyllä tosi kiva koira ja tulivat Lokin kanssa oikein hyvin toimeen.


Sitten viime viikon sunnuntaina (7.4.) osallistuttiin ensimmäisiin mätsäreihimme ikinä Viikissä! Käveltiin sinne ensin kaverikoiran kanssa puolitoista tuntia, jotta pahimmat energiat saataisiin pois. Mätsäreissä olikin sitten hirveän jännää - tosi paljon koiria, joiden kanssa ei saanutkaan leikkiä, mukaan lukien parhaat kaverit, jotka olivat myös tulleet paikan päälle seuraamaan menoa.

Mä olen todella pihalla noista näyttelykuvioista, eikä me oltu juuri harjoteltu seisomista tai ravaamista. Näyttelyhihnan ostaminen ja Lokin perusteellinen peseminen & harjaaminen oli mun suurin panostus koko mätsäreihin. :D Mutta siihen nähden meillä meni oikein kivasti! Ei me sijoituttu mitenkään, mutta kaksi kertaa pyörähdettiin kehässä ja saatiin siinä mielessä hyvää kokemusta. Yhden kerran Loki istui kesken seisomisen, mutta muuten meni kaikki ihan nappiin. Hampaatkin antoi katsoa tosi hienosti, olin kovin ylpeä. :)

Loki oli ihan poikki mätsäreiden jälkeen, mutta vielä piti rutistaa, sillä mentiin suoraan sieltä agilitytreeneihin. Siellä tehtiin pitkää, joskin helpohkoa rataa, eli oli kyllä tuona päivänä koiraparka kovilla! 23 estettä oli radassa ja siihen kuului aitoja, muuri, kaksi putkea ja puomi. Helpohkoja ja todella matalia esteitä siis, mutta rata oli tosi pitkä ja ohjaus aika vaikeaa! Kolme kertaa mentiin tuo yhteensä. Eka kerta meni hieman epävarmasti, koska ohjaaja(=minä) oli ihan pihalla järjestyksestä. :D Toinen kerta meni kerta kaikkiaan täydellisesti, ei muistaakseni ollut mitään virheitä siinä. Kolmannella eli viimeisellä kerralla Loki oli jo niin väsynyt, että putket ei olis kauheesti kiinnostaneet, mutta meni sekin ihan ok. Voin sanoa, että loppusunnuntai meni koiralla kyllä autuaasti unten mailla. :D

Seuraavana päivänä meillä oli tokotreeneissä yllärinä ryhmän kesken möllikisat! Eli tehtiin siinä ALO-luokan ohjelma ja siellä laskettiin ihan pisteet jne. Me tultiin Lokin kanssa toisiksi (2/6)! :D Ja Loki on koko ryhmän nuorin! Ihan mahtava fiilis tuli siitä kyllä, varsinkin kun oon itse niin epävarma aina tuon tokon suhteen. Huonoimmat pisteet saatiin ehdottomasti tokohypystä, koska ei olla vielä ihan hirveesti sitä treenailtu. Siis itse hyppyhän meni hyvin, mutta kun ei tuo jää sinne toiselle puolelle seisomaan, vaan lönkyttelee tyytyväisenä mun luo... noh, treeniä treeniä!

Nyt Loki nukkuu tyytyväisenä äskeisen lenkin jäljiltä. Vähän näyttäis siltä, että toi osaa ottaa rennosti:


:D